OPERAATIO VYÖRYTYS

with Ei kommentteja

ME KANSA kansanliike on päättänyt ottaa voiton matsissa globaalisteja vastaan. Nämä maailman valtaa tavoittelevat surkimukset eivät osaa muuta kuin väkivaltaa, varastamista, kiristämistä ja tuhoamista. 

Tulemme aloittamaan nyt kaksi osiota mainitun OPERAATIO VYÖRYTYKSEN parissa. Nämä ovat: 

  1. Viemme kansainvälisen rikosoikeuden puitteissa juttuja käsiteltäviksi maamme rajojen ulkopuolelle.
  2. Aloitamme kokonaisvaltaisen tutkintapyynnön tekemisen nettiversiona. Kokoamme kaikki teot teonkuvauksineen ja todistusaineistoineen nettiin. Nämä ovat virallisen syytteen alaisia juttuja, mikä puolestaan merkitsee sitä, että viranomaisilla on velvollisuus aloittaa esitukinta kootuista kokonaisuuksista. 

Olemme jo valmistelleet muutamia juttuja vietäväksi kansainväliseen foorumiin. Tämä toteutunee kohtuullisen nopealla aikataululla. Olemme samalla tietoisia siitä, että meillä on monia muitakin juttualueita olemassa. Näitä ovat ainakin 1990 luvun pankkikriisin aikaiset asiat, vanhusten ja vakavasti sairaitten kohtelu, joka sisältänee vakavia rikosepäilyjä, pedofilia ja lapsiin kohdentuva kohtelu, vakuutuslääkäri järjestelmä, terveydenhoitoon (sis. ravitseminen) ja rokotteisiin liittyvät epäkohdat, joista sikapiikki ja ns. tyttörokote tulee tutkia, jne. Otamme vastaan ehdotuksia aiheiksi. Niitä tullee riittämään. 

Jatkossa lisäämme näitä vyörytettäviä asioita toimintaamme. Lähipäivinä ohjeistamme kaikkia mistä on kyse, mitä haluamme jne. 

INNOKKAAT TUTKIJAT JA JURISTIT TOIVOTAMME MUKAAN MENESTYKSEEN. 

Tulkaa mukaan toimimaan ja voittamaan.